Töissä tuntuu olevan usein kiire. Työt pitäisi hoitaa tehokkaasti ja turhia aikailematta. Samalla pitää kuitenkin muistaa suorittaa työtehtävät ergonomisesti, huonoja työasentoja välttäen. Mahdoton yhtälö…. Vai onko sittenkään?
Ergonomia ei ole mediaseksikäs aihe, mutta puhun siitä silti. Miksi? Koska ergonomian tärkeyttä painotetaan fyysisissä ammateissa, mutta monesti näissä samoissa ammateissa, työn luonne sisältää joskus paljonkin kiirettä, yllättäviä tilanteita ja aikataulupainetta. Kiire ja akuutit, yllättävät tilanteet ovat ergonomisen työskentelyn pahimpia vihollisia.
Tiedän kokemuksesta, että ainakin sosiaali- ja terveysalalla henkilöstölle järjestetään säännöllisesti ergonomiakoulutuksia, joiden oppeja jokaisen oletetaan hyödyntävän omassa työssään. Olen itsekin osallistunut kyseisiin koulutuksiin ja koen, että niissä jaetaan tärkeää perustietoa ergonomisista työtavoista ja annetaan käytännön työkaluja oman työn helpottamiseen. Toki minulla on myös oman fysioterapeutin koulutuksen ansiosta ergonomiaosaamista ja tiedän, miten liikkeet tulisi oikeaoppisesti suorittaa. Mutta. Sen lisäksi teen myös fyysisesti kuormittavaa työtä ja näen sen todellisuuden, joka vallitsee aidan toisella puolella.
Huomasin entisessä työssäni fysioterapeuttina sosiaali- ja terveysalalla sekä nykyisessä työssäni lentoemäntänä, että odotusten ja todellisuuden välillä on ristiriita, eikä ergonomia aina toteudu töissä. Kyse ei useinkaan ole tiedonpuutteesta, vaan töissä vallitsevista olosuhteista.
Annan pari esimerkkiä.
Esimerkki 1 – hoitoala: Palvelutalon asukas on kaatunut hankalaan paikkaan ja jotta hänet voidaan avustaa nostimen avulla ylös, hänet täytyy ensin avustaa väljempään tilaan ja nostoliina on aseteltava hänen vartalonsa alta. Tilanteessa on monta haastetta: työskentely lattiatasossa kovalla alustalla, kumartelu asukkaan hankalan sijainnin johdosta sekä ahdas avustustila. Voi olla, että vieressä tai ympärillä on kiinteitä huonekaluja, joita ei voi siirtää pois tieltä. Lisäksi asukas voi olla hätääntynyt, sekava tai muutoin vaikeasti hallittavissa, mikä lisää avustamisen tarvetta (jos pitää esimerkiksi varmistaa, ettei hän lyö päätään). Näissäkin tilanteissa aikataulupaine hengittää niskaan, eikä henkilökuntaa välttämättä ole riittävästi. Vastaavissa tilanteissa, vaikka kuinka olisi ergonomiakoulutukset käyty ja sisäistetty, voi olla täysi mahdottomuus toimia kovin ergonomisesti. Haastavia avustustilanteita tulee hoitotyössä vastaan päivittäin, eli kyseessä ei ole harvinainen tapahtuma.
Esimerkki 2 – lentoala: Lentokone on matkalentokorkeudessa ja matkustamomiehistön jäsen (CCM) on palvelemassa asiakkaita normaaliin tapaan. Yhtäkkiä alkaa kova turbulenssi ja CCM on metrin päässä tarjoilukärrystään. CCM:n kuuluu ohjeistuksen mukaan turvata itsensä ja mahdollisuuksien mukaan myös tarjoilukärry, joten hän tarttuu äkkiä kärryyn ja istuu lähimmälle penkille. Vastaavassa äkillisessä tilanteessa ei ole mahdollista pitää kuormaa (tässä tapauksessa tarjoilukärryä) mahdollisimman lähellä vartaloa tai olla kurottelematta. Olkanivelet ja selkä joutuvat kovan kuormituksen alle. Tilanne on kuitenkin hoidettava loppuun matkustamoturvallisuuden vuoksi.
Ergonomia ei toteudu yhdelläkään fyysisesti raskaan alan työpaikalla sataprosenttisesti. Sillä, että yritetään hilata ergonomisen työskentelyn onnistumisaste sataseen, ei yksinään päästä pitkälle. Kannattavampaa olisi keskittää välillä huomiota asiaan, johon jokainen työntekijä voi varmasti omalla toiminnallaan vaikuttaa, eli työntekijöiden riittävään lihaskuntoon ja -voimaan. Molemmissa aiemmin mainituista esimerkkitilanteista hyvä lihaskunto ja kehonhallinta voivat suojata työntekijää. Ne eivät takaa sitä, ettei työntekijälle tule vammoja, mutta omalta osaltaan pienentävät vammariskiä.
Ergonomian tärkeyden painottamista ei suinkaan tule lopettaa. Ergonomiakoulutusta pitäisi tarjota henkilöstölle alasta riippumatta, jos työ sisältää fyysisesti kuormittavia tehtäviä. Samalla tulisi pohtia ratkaisuja todellisen kiireen sekä kiireen tuntemusten lieventämiseksi. Ergonomiakoulutuksen rinnalle on nostettava henkilöstön lihaskunnon ylläpito ja kehittäminen, sekä puheen että varsinkin käytännön tasolla.
Lue myös:
