Kotitreenin Kompastuskivet ja Paras Keino Välttää Ne

Kotona treenaaminen on tällä hetkellä varmaan yleisempää, kuin koskaan aiemmin. Alkuun pääseminen on kuitenkin vaikeaa, jos kotona treenaaminen ei ole muodostunut vielä rutiiniksi. Tässä postauksessa käydään läpi miksi kotona treenaaminen tuntuu välillä hankalalta ja millä keinolla sinäkin saat taklattua kotitreenin kompastuskivet.

Koti ei ole treenille pyhitetty ympäristö

Kuntosalilla harjoitellessa, ympärillä on ainoastaan laitteita, painoja, kanssatreenaajia ja vesipiste. Ei näy sohvaa, ei jääkaappia eikä kotitöitä. Lenkille lähtiessä, puolestaan, on pakko olla sen verran motivaatiota, että jaksaa kävellä tai juosta takaisinkin 😀 . Kotona sen sijaan, lieventäviä asianhaaroja ja alibeja löytyy ja kaiken voi kiertää: ”En voinut treenata, koska koira meni makaamaan jumppamatolleni”, ”Olin kotona kyllä, mutta pyykkikasa oli niin iso, että se oli pakko hoitaa, eikä aikaa sen jälkeen jäänyt” tai ”Tein koko päivän hommia ja juuri kun ajattelin alkaa treenaamaan, tuli niin kova nälkä, että oli pakko syödä. Syömisen jälkeen vatsa oli liian täynnä treeniä ajatellen”.

Jahkailuun menee monesti enemmän aikaa kuin itse treeniin olisi mennyt, jos sen olisi tehnyt. Tekemättömistä treeneistä ja liikkumattomuudesta seuraa usein myös syyllisyyden tunne ja olo, että ”olis pitäny”. Silti sama kaava toistuu. Sitä ajattelee, että ”tällä viikolla vois treenata”, mutta treenihetki ei viikon edetessä tunnukaan sopivan aikatauluihin ja jos sopisikin, niin silloin väsyttää tai on muuta tekemistä. Turhauttavaa, eikö?

Muuta suhtautumistasi

Jos kaverisi pyytää sinut mukaansa pelaamaan tennistä, sovitte ajan ja paikan ja menette sovitusti pelaamaan, eikö? Olet varannut ryhmäliikuntatunnin torstaiksi kello 17, jätätkö aina menemättä vai hoidatko itsesi yleensä ajoissa paikalle? Käytä samaa ajatusta kotitreenien kanssa. Suhtaudu kotitreeniin samalla tavalla kuin muihinkin sovittuihin tai varattuihin menoihin. Sovi itse itsesi kanssa (tai miksei etänä kaverinkin kanssa) aika, jolloin teet kotitreenin. Päivä ja aika mahdollisimman tarkkaan.

Jos mietit mielessäsi, että ”treenaan ehkä loppuviikosta jotain”, on todennäköistä, että ainoa asia, jota loppuviikon vapaa-ajallasi treenaat on epämääräinen jaksanko/enkö jaksa -jahkailu tai kännykän tuijottamisen maraton. Niitäkin hetkiä tarvitaan, mutta vastapaino treenien muodossa on tärkeää. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Kotitreenit toteutuvat kaikista todennäköisimmin silloin, kun olen ennalta suunnitellut tarkan ajan ja pitäydyn siinä. Jos tapahtuu jokin force majeure -tilanne, etkä todella millään pysty pitäytymään suunnitellussa päivässä ja ajassa, älä heitä kirvestä kaivoon. Tee mahdollisimman pian uusi suunnitelma ja pitäydy siinä.

Asenne ja suhtautuminen ratkaisee. Niin kauan, kun koet kotitreenin pelkkänä päättömänä heilumisena ja mietit keinoja sen välttämiseksi, et tule saamaan treenejä tehtyä saatika haluamiasi tuloksia aikaan. Muuta siis ajattelutapaasi, kohtele kotitreenejä kuin muitakin varattuja menoja. Se on merkittävä askel kohti toimivimpia ja tehokkaampia kotitreenejä. Alkuun pääseminen voi vaatia vähän ponnisteluja, mutta kotona kahvakuulan kanssa hikoilu helpottuu ajan kanssa, kun pääsee vauhtiin ja saa muutaman onnistuneen treenin tehtyä. Anna siis kotitreenille mahdollisuus. Nyt auringonvalon lisääntyessä kotitreenin voi hyvin tehdä ulkonakin.

Entä jos suhtautuminen kaikkiin kuntoiluhetkiin on aina ollut enemmän pakkasen puolella? Miten kotitreenistäkään voisi siinä tapauksessa innostua? Pakottamalla harvoin hyvä tulee. Kokeile, anna mahdollisuus. Aloita lyhyestä ajasta, 5-10 minuutin treeneistä. Niitä löytyy FlyingFysion Instagramista useita. Mieti, mitä haluat saavuttaa ja miksi. Mikä on sun suurin este kuntoilun aloittamiselle? Laita mulle viestiä, niin mietitään yhdessä, miten asiassa voisi edetä. Autan enemmän kuin mielelläni! 🙂

Oletko jo aloittanut kotona treenaamisen? Kerro kommenteissa! Ota FlyingFysion Instagram seurantaan, sieltä löydät eritasoisia, tehokkaita kotitreenejä 🙂

Lue alta FlyingFysion ja Vesan kuntoprojektista:

Share this post

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email